PERUTTU Lukupiirin kokoontuminen

Kartta latautuu...

Päiväys ja aika
4.12.2020
13:00 - 15:00

Tapahtumapaikka
Myrskylän kirjasto

Kategoriat


Joulukuun kirjana on Tamara McKinleyn Merten taa. Trilogian aloittava Merten taa on nautinnollista luettavaa kaikille löytöretkistä ja eksoottisen miljöön kuvauksesta kiinnostuneille. Tamara McKinley syntyi Tasmanian saarella, mutta muutti nuorena Englantiin.

Kirja alkaa vuodesta 1768. Tuhansia vuosia Australiaa ovat asuttaneet mantereen omaperäistä luontoa ymmärtävät aboriginaalit. Mutta jättiläismäiset laivat täynnä valkoisia miehiä ovat saapumassa. Alkuasukkaat eivät voi aavistaa laivojen tuovan mukanaan väkivaltaa ja kulkutauteja. Laivassa purjehtii myös nuori aatelismies Jonathan. Rakastettu Susan on jäänyt odottamaan Englantiin – ja saa odottaa kolme vuotta, kunnes päättää avioitua toisaalle. Hänenkin tiensä vie aikanaan maailman toiselle puolelle, missä entiset rakastavaiset kohtaavat uudelleen. Australiaan päätyy myös Susanin veli – rangaistusvankina.

Tervetuloa!