Myrskylän kunnan työntekijöissä toinen koronatartunta – tilanne kunnassa edelleen rauhallinen, tapauksilla ei yhteyttä toisiinsa

Myrskylän kunnan työntekijöissä toinen koronatartunta – tilanne kunnassa edelleen rauhallinen, tapauksilla ei yhteyttä toisiinsa

Myrskylän kunnan työntekijällä on todettu laboratoriovarmennettu koronavirustartunta sen jälkeen, kun työntekijä oli hakeutunut oireidensa vuoksi testiin.

Työntekijä on työskennellyt pääsääntöisesti lähityössä. Työntekijä ja hänen kanssaan työskennellyt kollega ovat määrättyinä karanteeniin terveysviranomaisen päätöksellä. Lisäksi sairaanhoitopiirin tartunnanjäljitys on ollut yhteydessä niihin henkilöihin, jotka ovat asioineet työntekijän kanssa. Kaikissa kohtaamisissa on noudatettu turvaohjeita ja käytetty suojaimia.

Myrskylän kunta on järjestellyt henkilöresursseja siten, että kaikki yhdyskuntatekniset peruspalvelut ovat turvattuina. Tarvittaessa kunnossa-, korjaus- ja ylläpitotöissä tukeudutaan myös ulkoisiin palvelutuottajiin. Tehtävien pääpaino on keskeisissä ja kiireellisissä asioissa, joten muissa palveluissa saattaa esiintyä viiveitä. Lisäksi Myrskylän vesihuoltolaitoksen työt ovat rajattu vain kiireellisiin tehtäviin, jonka vuoksi mm. vesihuoltoverkoston muutos- ja korjaustöitä ei suoriteta tänä aikana.

Tilanne Myrskylän kunnan organisaatiossa on edelleen rauhallinen. Kunta korostaa, että nyt tehtävät toimet ovat varotoimenpiteitä, joiden tarkoitus on ennaltaehkäistä mahdollisia tartuntojen ketjuuntumisia. Kunta kykenee ylläpitämään palvelunsa mainituin poikkeusjärjestelyin hyvin.

Myrskylän kunnan toiminnoissa on koko koronapandemian ajan noudatettu yleisiä THL:n ohjeita, sekä sairaanhoitopiirin ja aluehallintoviraston suosituksia ja määräyksiä tarkasti. Tämän lisäksi kunta on työturvallisuuslain mukaista työnantajan yleistä huolehtimisvelvollisuutta korostaen velvoittanut myös erillisellä päätöksellä mahdollisia lähityössä olevia työntekijöitään käyttämään suojaimia. Laajan etätyösuosituksen lisäksi, ovat kunnassa olleet määrättyinä etätöihin ne työntekijät, jotka kulkisivat töihin pahimmilta tartunta-alueilta. Kunnan valmiusjohtoryhmän arvion mukaan käytössä olleet korostetut suojatoimenpiteet voivat nyt osaltaan vaikuttaa siihen, että laajemmat jatkotartunnat voitaneen tilanteessa välttää.

Tartunta on toinen kunnan työntekijöillä todettu. Aiemmin tiedotetulla ja tällä tapauksella ei ole yhteyttä toisiinsa.

Lisätietoja:
Sam Vuorinen
Kunnanjohtaja
+358 44 760 9116
sam.vuorinen@myrskyla.fi