Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä: Influenssarokotusten ajanvaraus on ruuhkauttanut ajanvarauspuhelimia – yhtymä suosittaa sähköistä ajanvarausta

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä: Influenssarokotusten ajanvaraus on ruuhkauttanut ajanvarauspuhelimia – yhtymä suosittaa sähköistä ajanvarausta

Hyvinvointiyhtymän ajanvarauspuhelimet ovat paikoin ruuhkautuneet influenssarokotusaikoja varaavien soitoista. Asiakkaiden toivotaan varaavan aikoja ensisijaisesti sähköisesti.

Asiakkailta toivotaan kärsivällisyyttä, sillä aikoja ja rokotteita riittää varmasti kaikille haluaville koko loppuvuodeksi. Tarvittaessa rokotuksia saa vielä tammikuussakin.

Etenkin Lahden keskustan lähiklinikan ajanvarauspuhelimet ovat olleet ruuhkaisia. Myös Chat-palvelu on ruuhkautunut runsaista yhteydenotoista.

Rokotuksen ottaa nyt moni ensikertalainen

Hyvinvointiyhtymän alueella on ensimmäisten rokotusviikkojen aikana jo selvästi näkyvissä uusien väestöryhmien aktivoituminen. Moni ottaa rokotuksen joko ensimmäistä kertaa tai monen vuoden tauon jälkeen. Toivottavaa onkin, että mahdollisimman moni ottaa rokotuksen, sillä se vähentää influenssaan sairastumisen riskiä ja terveydenhoidon kuormitusta koronaepidemian aikana.

Tänä vuonna joukkorokotustilaisuuksia ei koronatilanteen vuoksi järjestetä. Ajan rokotukseen voi kätevimmin varata yhtymän verkkosivuilta phhyky.fi/fi/kausi-influenssarokotukset-2020/

Lisätietoja:
yhtymän johtajaylilääkäri, terveys- ja sairaanhoitopalveluiden toimialajohtaja Tuomo Nieminen, p. 050 910 5150
tulosaluejohtaja Kimmo Kuosmanen, avosairaanhoito, 050 539 1648
tulosaluejohtaja Eija Kallio, lapsiperhepalvelut, 044 778 0310