Ensimmäisen yläkoulun kouluaamun kyytien osalta on ollut ongelmia tänään klo 10 aloittavien osalta järjestelyissä. Pahoittelemme tilanteesta aiheutunutta harmia ja huolta.
Olen todella pahoillani aiheutuneesta harmista ja huolesta.
Ongelmat johtuvat siitä, että viestintä Myrskylän kunnalta huoltajille ei mennyt kuten pitäisi kasi- ja ysiluokkalaisten osalta. Samoin myös matka-aikojen laskennassa oli virheitä, jotka huomattiin vasta, kun huoltajat olivat yhteydessä. Joitakin muitakin yllätyksiä tuli. Virheet johtuivat minun väärinymmärryksestäni.
Jatkossa, huomisesta lähtien, matka-aikojen ylittymisen takia, kaikille klo 9.55 aloittaville järjestetään kyyti. Näitä ns. pitkiä linjoja operoi Uudenmaan Tähtikuljettajat Oy, https://tahtikuljettajat.fi/
Tähtikuljettajilta tulee huoltajan puhelinnumeroon viesti noutoajasta ja -paikasta klo 10 alkaviin aamuihin. Varmistattehan, että koululla on tiedossa oikea numero. Mahdolliset muutokset esim. poisjäänti kyydistä ilmoitetaan suoraan liikennöitsijälle. Tähtikuljettajien sivuilta löytyy ohjeet yhteydenpitoon.
Jatkossa Iltapäivässä on neljä bussivuoroa takaisin Myrskylään. Aikataulut löytyvät matkahuollon sivuilta. Iltapäivisin ei odotustunteja näin ollen enää tule.
Syöttölinjat bussireittien varteen hoitaa Kuljetus Högström Oy (Juha Högström, 0400 718 247, juha.hogstrom@kuljetushogstrom.fi) aiempaan tapaan. Nämä aikataulut tulevat koulun kautta.
Otamme opiksemme ja kehitämme yläkoulukyytejä yhteistyössä Porvoon kaupungin, liikennöitsijöiden teidän huoltajien ja nuorten kanssa. Tavoitteena on saada kyydit sujumaan niin hyvin kuin mahdollista. Olettehan matalalla kynnyksellä edelleen yhteydessä ongelmien ilmetessä, niin voimme yhdessä ratkoa.
Esa Ukkola, kunnanjohtaja, 044 729 8610, esa.ukkola@myrskyla.fi